TIETOA MINUSTA

Kipinä musiikkiin ja iskelmään syntyi jo pikkutyttönä, kun isäni soitti siihen aikaan tanssiorkesterissa haitaria. Musiikki on soinut kotona aina ja isäni innoittamana kiinnostuin itsekin musiikista ensin soittamalla koskettimia. Totesin kuitenkin, että laulaminen on se mun juttu ja aloin panostamaan siihen.


Olen aina tykännyt laulaa ja ystäväni kannustamana osallistuin ensimmäiseen karaokekilpailuun Karaoke Legendaan vuonna 2009. Tuolloin sijoitus oli yleisen sarjan 7 parhaan naisen joukossa. Tämä oli hyvä aloitus ja rohkaisu tuleville kilpailuille ja laulu-uralle. Karaoke Legendan lisäksi olen osallistunut mm. Laila ja Olavi- laulukilpailuun vuonna 2014, Ponnahdus pinnalle- kilpailuun vuonna 2015 , The Voice of Finlandin karsintaan vuonna 2017, Raision TangoStara- kilpailuun vuosina 2017 ja 2019 sekä Sauvon TangoStara-kilpailuun vuonna 2019.

Parhaimpia kilpailusaavutuksiani ovat vuonna 2015 karaokekisan voitto ravintola Apilaniityssä Gran Canarialla, vuonna 2016 Karaoken SM-kilpailun finaalipaikka, vuonna 2017 Karaoke Amateur Champion- kilpailun 18-35 vuotiaiden sarjan 4. sija.  sekä vuonna 2019 Sauvon TangoStara- kisan 2.sija.


Aloitin laulutunnit keväällä 2013 Musiikkikoulu Jenni & Seppo Mäkikallilla Sepon opissa ja sen myötä olen saanut monenlaista esiintymiskokemusta erilaisista konserteista ja tilaisuuksista.  Omia biisejä olen tehnyt vuodesta 2018 alkaen ja niitä on luvassa lisää tulevaisuudessa. Säestävän bändini Goldiesin kanssa aloitimme keikkailun keväällä 2019.


© 2019 Worlds Collide. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita